keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Walking down the streets of Chicago


NOHEI pitkästä aikaa, menny jo yli viikko ilman että oon ilmotellu itestäni mitään, hui.

En ees tiiä mistä aloittaisin rustaamaan tarinaa, tuntuu jotenkin että kokoajan on ollut ohjelmaa siitä lähtien kun käännettiin sivua kalenterissa marraskuun puolelle. Tänään kun nautin keskiviikko päivästä koulun penkissä istuen kello kahdeksasta lähtien nii oikein havahduin siihen että hyvänen aika, nyt on jo 14 päivä MARRASKUUTA ja seuraavaks on joulukuu ja sit vaihtuuki jo vuosi ja sitte on maassa lumikinokset ja pääsee tekeen kaikkee jännää ja sit kohta sulaaki lumet ja alkaa lämpimät säät, ja sitte samassa hetkessä tulee jo lähtöpäivä vastaan.... Vaikka tällähetkellä tää koti ikävä on pahimmillaan, niin kun asiaa ajattelee noin että hei, se vuosi on oikeasti tosi nopeeta ohi jos siitä ei nauti viimeseen pisaraan asti.

Pari viikonloppuu taakseppäin käytii syömässä ehkä siisteimmässä ravintolassa ikinä..Se oli japanilainen ravintola, jossa jokaisella pöydällä oli oma kokki, ja se kokki kokkas siinä meidän eessä koko sen ajan. Se pelleili meidän kaa jatkuvasti joten siinä kun söi niin sai viihteen samalla kertaa:D





Kaikki jotka rakastaa Sushia niin tuonne syömään!! Ite ei oikein nappaa...




Epäilevä ilme..
Meidän supertaitava kokki:)


Viimeviikko meni aika normaaliin tapaan koulussa, ainut ero mun päivissä on aikaisempiin verrattuna se, että koulun jälkeen pääsen KOTIIN<3 ja voimistelu harkat on vasta iltapäivällä eikä samantien koulun jälkeen. Eikä tässä vielä kaikki, nimittäin mulla on KAKSI vapaapäivää viikossa<3 On niin outoa mennä keskiviikkoisin koulusta kotiin ja olla se koko päivä kotona. Ei tarvi lähteä mihinkään, saan vaan ottaa piiiiitkät päikkärit joita rakastan.
Mun kouluviikko oli kuitenkin normaalia lyhyempi, koska torstai aamulla kello viis minä ja mun kaveri herättii pirteinä sen kotoo, syötiin aamupala, saatiin kyyti koululle, jossa bussi CHICAGOON odotti jo meitä ja 15 muuta ihmistä:) Vietettiin kuus tuntia bussissa istuen ja väsymyksen pysty aistimaan meidän käytöksestä:D Ei ollut siis mitenkään tylsä tai pitkäveteinen bussimatka. 



Ekat chocolate chip cookiet leivottu!!
Sitten kun vihdoin alettiin ohittelemaan ”welcome to Chicago” kylttejä, kaivoin kameran esiin ja menin kuskin viereen istumaan ja kuvailemaan pilvenpiirtäjiä ja kaikkea muuta mahtavaa. Chicago on kyllä niinku Nyki, mutta vähän pienemmässä mittakaavassa. Bussi lyötiin parkkiin yhden ostoskeskusksen parkkipaikalle noin yhden aikoihin, ja meillä oli sitten 3 tuntia vapaa aikaa shoppailla ja kierrellä paikkoja. Minä ja mun kaveri ampaistiin heti sieltä bussista ulos kohti lähimpää puistoa räpsimään kuvia sen sijaan että oltais heti tuhlattu rahamme:D 
















































Paras ostos Chicagosta :)
Kävin myös ottaa tatuoinnin!!! Joka lähti 5 päivän jälkee pois..









Neljän tunnin haahuilun jälkeen päästiin meidän hotellille, jossa sit saatiin vaihtaa vähän parempaa päälle illallista varten, joka vietettiin teatteri ravintolassa. Se ravintola oli sisustettu niinku vanhanaikaisesti, ja tarjoilijat oli pukeutunu burleski asuihin. Kun siis oltiin syöty, tämä ravintola tiimi veti meille esityksen siinä lavalla samalla kun syötiin jälkkäriä. Ne kaikki oli niin lahjakkaita että tuijotin vaa suu auki niitten esitystä. Sielä oli 5 nuorta naista jotka kaikki osas laulaa uskomattoman hyvin, ja kaikilla oli tajuttoman hyvät näyttelijän lahjat. ( Mutta hei, meidän jääkärit näytelmää ei mikää tämmönen esitys päihitä..)



Illallisen jälkeen takasin hotellille ja unta palloon, aikanen herätys oli myös seuraavama päivänä, kun tiedossa oli koko päivä shoppailua!!
Mentiin siis downtowniin bussilla, ja meidät jätettiin suurimman ostoskeskusken eteen. Me kuitenkin vastustettiin kiusausta koska Topshopin, Forever 21, Victoria’s Secretin ja Zaran kauniiden ja kutsuvien näyteikkunoiden sijaan me tytöt napattiin taksi ja ajeltiin Willis Toweriin, koska pakkohan meidän oli päästä kokemaan lasipohjainen tasanne 103 kerrosta maan pinnan yläpuolella!

Mentiin sinne just kun se oli auennut joten ei onneksi tarvinnut jonottaa paljon mitään.
Molemmat oltiin melkein revetä onnesta, oltiin niin innoissamme
1.Siitä että oltiin otettu ite taksi Chicagon keskustassa
2.Siitä että saatiin tämä idea lähtee kattoon sitä torinia
Mun muistikortti tämän ihmeen jälkeen oli täynnä, mutta onneks toin mun tietokoneen mukanani, että sain sit heitettyä kaikki kuvat koneelle.....minähän en mitään kuvia poista!
















































Otettiin tämän jälkeen taksi takasin keskustaan ja nyt kohdattiin sitten nämä houkuttelevat kaupat. Tosin mä en ostanut paljon mitään Chicagosta, jotain tuliaisia kotiin, I <3 Chicago-paidan (kyllä, oon turisti isolla teellä....) jaa tietty pakolliset ostokset Victoriasilta:) 

Väsyneinä mutta onnellisina raahauduttiin viiimein pitkän päivän päätteeksi takaisin bussiin ja kotimatka saattoi alkaa. Tää bussimatka meni vaan nukkuessa naama ikkunaa vasten epämukavassa asennossa, ( parempia kokemuksia löytyy..... ) mutta tässä vaiheessa mikään ei voinut pilata meidän iloa.
Päästiin kotiin, pääsin nukkumaan MUTTA herätyskello soi taas kello viisi aamulla. Lauantai aamuna. Rakastan mun viikonloppuja.

Meillä oli Rotary viikonloppu eessä siis tämän jälkeen kun just olin Chicagosta kotiutunut, joten voitte kuvitella minkälaisella tuulella olin tuolloin lauantai aamulla..:D
Kuitenkin kun väsymys pikkuhiljaa kaikkosi niin tajusin että taas on yks mahtava viikonloppu edessä mun pienen perheen kanssa<3 

Eessä siis tämmönen edustus tilaisuus tälläkertaa. Meidän districtiltä täältä Michiganista on lähdössä 7 nuorta ympäri maapalloa ensvuonna, ja ne oli tehny jo alustavat maa valinnat mutta ne lyötiin lukkoon vasta tän viikonlopun päätteeksi JOTEN meidän tehtävä oli mennä sinne, pitää esitelmä meidän omasta maasta ja myydä se niille niin, että se on paras maa mihin kannattaa mennä vaihtoon, valitkaa se. Ilmeisesti mun esitelmä ja höpöttely tepsi, nimittäin yks tyttö vaihtoi maatoiveensa niin että laittoi Suomen ykköseksi!!! Olin niin ylpeä itestäni etten voinu lakata hymyilemästä. Myöskin 5 vaihtarilla Suomi kuulu top 6 joukkoon, joten ensvuonna voi sinneppäin tulla useampi täältäkin päin!

Sunnuntaina saapui sitten näiden tulevien vaihtareiden vanhemmat keskustelemaan lastensa kanssa maavaihtoehdoista. Tämä oli ehkä se haastavin osuus, nimittäin nyt sitten piti saada vielä vanhemmatkin vakuuttuneiksi siitä että Suomi on paras maa ikinä:D Hyvin selviydyin tuostakin, tai niin ainakin oletin, kun moni vanhemmistakin olis halunnut lähteä Suomeen vaihtoon:D

Väsyneinä mutta onnellisina, saatii vihdoi suomi juliste kasaan:)  Mua auttoi siis tyttö joka todennäköisesti tulee ensvuonna suunnistamaan Suomeen:)

My favorite german<3
Love you family<3











Vaikka tää kokous oli erilainen kun yleensä, meillä silti oli niin paljon vapaa aikaa ja me osataan kyllä pitää hauskaa, tilanteessa ku tilanteessa.
Tulin sunnuntai illalla kottiin ja painelin nukkumaan, samalla miettien sitä kuinka hieno päivä maanantai tulee olemaan kun oon maailman uupunein tuommosen neljän päivän tehoviikonlopun jälkeen.. This is life<3

Nyt on selvitty alkuviikosta, loppuviikko on piece of cake, koska torstaina ei oo koulua (vapaapäivä koska kaikki menee metstästämään(........) )
ja lauantaina tapahtuu taas jotain super mahtavaa;)
Ensviikko tulee olemaan kans yks parhaista viikoista tähän mennessä, en jaksa oottaa että pääsen kertomaan siitäkin teille!!

Toivottavasti sielä Suomen päässä kaikki rullaa hyvin, miss you all<3

ps. Sanni, tiiät mitä tapahtuu 16.11.1012.......Mun on pakko päästä keskiyöllä sen ensi-iltaan, ei kiinnosta vaikka seuraavana päivänä ois kuinka koulua.. En jaksa oottaa että saan sit jakaa ajatuksian sun kanssa!!! <3
ps. Jenni, en voi tarpeeksi kiittää sun sposteista, oon lukenu molemmat varmaan 2353245245 kertaa ja saat mut aina niillä hymyilemään. Yritän saada vastausta aikaseksi tässä kun kerkeäisin<3


8 kommenttia:

  1. miks/miten sul on noi kaks kokonaa vapaata koulupäivää? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä vaihtareilla täälä tuo koulu nyt ei se pää prioriteetti ole, joten kyllä sieltä lupa annetaan vaihtarille olla pois jos on mahdollisuus saadda uusia kokemuksia! :)

      Poista
  2. Mulla olis mun blogissa sulle tunnustusta :)

    http://once-upon-a-time-nella.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi apua miten ihanaa!! Kiitos tosi paljon!! :))

      Poista
  3. JEE oispa huippua et usasta tulis tänne paljo koska mulla on usa ykkösmaavaihtoehtona ja ois niin ihana päästö sinne!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä paikkoja tänne USAAn on varmaan aika paljon joka vuosi auki, ja jos se on sun ykkösvaihtoehtona niin pidetään peukkuja että pääset tänne!!:) Onnea tulevalle vaihtarille, tää on mahtava päätös minkä oot tehnyt!!:)

      Poista
  4. kysyn vaan etta tarkotatko ihan kirjaimellisesti etta toi tytto tulee suunnistus-urhielemaan suomeen vai ihan vaan et se suunnistaa suomeen? toivottavatsi tajusit mita tarkotan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkotin sitä että se luultavasti tulee viettämään vaihtarivuotensa Suomessa ensivuonna :D

      Poista